Kun talouteen on siunaantunut jälkikasvua, käsitys sisustuksesta muuttuu väistämättä – ja melkoisesti. Se, mikä ennen oli esteettinen nautinto ja tarkkaan harkittu kokonaisuus, on nyt lähinnä selviytymistaistelu kaaosta vastaan. Kodin kiistaton keskipiste, olohuoneen alttari eli sohva, joutuu tässä jokapäiväisessä rumbassa ehdottomasti kovimmalle koetukselle. Lapsiperhettä pyörittävien, ruuhkavuosia tarpovien vanhempien unelma on tilava divaanisohva, vilpola, johon mahtuu oikaisemaan väsyneet koivet pitkän päivän jälkeen. 

Mutta todellisuus iskee vasten kasvoja, jos haluaa pitää divaanisohvansa uudenveroisena. Ei siinä auta hienostelu tai sisustuslehtien stailatut kuvat, kun tenavat päättävät suorittaa empiirisiä kokeita mustikkakeiton tarttuvuudesta tai testata jousituksen kestävyyttä trampoliinin korvikkeena juuri silloin, kun silmä välttää. Tässä vaiheessa alkaa kummasti kaivata sellaista mööpeliä, joka kestäisi edes seuraavaan jouluun saakka hajoamatta aivan alkutekijöihinsä.

Materiaalivalinnalla on väliä

Moni erehtyy vielä perheen perustamisvaiheessa kuvittelemaan, että vaalea pellava tai ylellinen sametti olisivat edelleen varteenotettavia vaihtoehtoja. Se on toki kaunis ja jalo ajatus, mutta käytännössä yhtä järkevä kuin valkoinen nukkamatto kuraisen eteisen koristeena lokakuussa. Kun puhutaan lapsiperheen sohvaoperaatiosta, materiaalin on oltava jotakin sellaista, mitä armeija saattaisi vakavasti harkita telttojensa kankaaksi rintamaolosuhteissa. Nahka on tietysti eräänlainen klassikko, sillä siitä pyyhkäisee jogurtit, mehut ja muut tunnistamattomat eritteet pois käden käänteessä, eikä se ime itseensä jokaista hajuvahinkoa. Toisaalta se on talvella armottoman kylmä ja kesällä tuskastuttavan hikinen. Liukkaus aiheuttaa sen, että villasukissa istuva perheenjäsen valuu lattialle kuin hylje jäälautalta kesken parhaimman televisio-ohjelman.

Sitten päästäänkin siihen ehkä kriittisimpään ominaisuuteen, nimittäin pestävyyteen, mikäli nahka ei ole vaihtoehto. Kiinteäverhoiltu kangassohva lapsitaloudessa on kuin nurkassa tikittävä aikapommi, joka vain odottaa ensimmäisen vatsataudin iskemistä. Irrotettavat päälliset ovat vähintäänkin välttämättömyys, ellei sitten halua viettää vähäisiä vapaailtojaan hinkaten sappisaippualla tahroja, joiden alkuperää ei uskalla ääneen edes arvailla. Ja vaikka ne päälliset saisikin irti ja pesukoneeseen asti, niiden takaisin laittaminen kutistuneina ja ryppyisinä onkin sitten aivan oma urheilulajinsa. Se vaatii lehmän hermoja, huonekalutehtaan työntekijän sorminäppäryyttä ja ehkä hieman insinöörin taitoja. Lisäksi sohvan uumenista löytyvä leivänmurujen, legopalikoiden, rusinoiden ja kadonneiden kaukosäätimien ekosysteemi on asia, jota ei sovi unohtaa. Imurointi tyynyjen alta paljastaa usein sivilisaation kerrostumia viikkojen ajalta.

Antaa elämän näkyä, sillä elämää lapsiperheessä riittää

Lopulta kyse on kuitenkin jostain suuremmasta kuin pelkästä huonekalusta. Se on luovuttamisen jalo taito. Siinä vaiheessa, kun huomaa kaivavansa viikonloppuiltana sohvan raosta puoliksi syötyä tikkaria ja toteaa sen olevan “ihan hyvä vielä”, tietää saavuttaneensa jonkinlaisen zen-tilan. Tai sitten hulluuden lopullisen rajapyykin. Onko sillä edes väliä? Olemme luoneet itsellemme illuusion täydellisestä kodista, jossa tavarat ovat paikoillaan ja pinnat kiiltävät, mutta totuus on usein lähempänä sotatannerta kuin sisustuslehteä. Ja ehkä se on ihan ok. Ehkä se tahra käsinojassa ei olekaan merkki epäonnistumisesta, vaan eletystä elämästä – tai ainakin siitä kerrasta, kun nuorimmainen oppi kokeellisen fysiikan kautta, että kaakao tottelee painovoimaa myös olohuoneessa.

Kun lapset lopulta muuttavat pois ja koti hiljenee, voimme sitten ostaa sen vitivalkoisen unelman, jota ei uskalla edes katsoa päin. Siihen asti voi istua ryppyisellä, hieman nuhjaantuneella valtaistuimella, siirrtää jalat tahran päältä piiloon ja olla tyytyväinen. Sillä tässä kaaoksessa, rusinoiden ja parittomien sukkien hautausmaalla, on kuitenkin se tärkein: meidän perhe. Ja se jos mikä on kaiken sen sotkun arvoista.

‘Kamoon, myöntäkää pois. Teilläkin on se yksi koristetyyny, joka käännetään nopeasti ympäri vieraiden tullessa.