Kun astuu sisään tyypilliseen kalustettuun vuokra-asuntoon, tunnelma on usein kuin olisi saapunut hotelliin, joka on luovuttanut toivon jo vuosia sitten. Nurkassa nököttää sohva, jonka väriä on mahdoton määritellä, ja seinillä roikkuu tauluja, jotka esittävät geneerisiä kukkia tai Lontoon siluettia. Poissaolollaan loistavat myös matot, mutta tässä vaiheessa se saattaa olla parempi, jos asunnon omistaja kohtelee niitä samalla tavalla kuin muita kalusteitaan.

Muovimaton aika on ohi – ja syystä

Lattia, tuo vuokralaisen ikuinen murheenkryyni. Liian usein kalustetun asunnon lattiamateriaalina toimii jokin epämääräisen värinen muovimatto tai halvin mahdollinen laminaatti, joka tuntuu jalan alla yhtä kutsuvalta kuin jäinen peltikatto. Tässä kohtaa matot nousevat arvoon arvaamattomaan. Ne eivät ole vain koristeita, vaan “strategisia” peiteoperaatioita, joilla piilotetaan menneiden vuosikymmenten sisustusvirheet ja luodaan tarvittava illuusio lämmöstä. Matto rajaa tilan ja antaa huonekaluille saarekkeen, johon kiinnittyä, estäen niitä ajelehtimasta ympäri huonetta vailla päämäärää.

Matoilla on kuitenkin toinenkin, usein unohdettu supervoima: akustiikka. Tyhjä, kova huone kaikuu tavalla, joka saa tavallisen puheensorinan kuulostamaan rautatieaseman kuulutukselta. Kun lattialle levittää kunnollisen maton, tilan äänimaailma rauhoittuu välittömästi. Se imee itseensä askelten kopinan ja elämisen äänet, muuttaen kolkon kopin kodiksi, jossa ajatuskin kulkee kirkkaammin. Matto on kuin äänenvaimennin arjen hälinälle, ja sen merkitystä viihtyvyydelle ei voi ylikorostaa. Se on helpoin tapa pehmentää kovia pintoja ilman remonttityökaluja.

Tällainen tila on suunniteltu kestämään käyttöä, mutta ei välttämättä elämää. Asukas on usein pulman edessä: kuinka tehdä tästä vieraasta tilasta koti ilman, että sijoittaa omaisuuksia asuntoon, josta saattaa muuttaa pois vuoden kuluttua? 

Sisustus ei vaadi suurta budjettia, vaan mielikuvitusta

Moni tyytyy kohtaloonsa ja elää väliaikaisuuden tilassa, jossa pahvilaatikot toimivat yöpöytinä. Se on sääli, sillä viihtyisyys ei vaadi paksua lompakkoa, vaan ainoastaan hieman mielikuvitusta ja kykyä nähdä potentiaalia siellä, missä muut näkevät vain romua.

Onneksi ajat ovat muuttumassa, ja yhä useampi on ymmärtänyt, ettei kodin tarvitse näyttää huonekalukuvastolta ollakseen tyylikäs. Nuoret aikuiset sisustavat kotejaan kirpputorilöydöillä entistä enemmän. Tämä on terveellinen vastaisku kertakäyttökulttuurille, jossa uusi on automaattisesti parempi. Kun kalustetun asunnon sieluttomuutta lähdetään korjaamaan, kirpputori onkin paras ystävä. Sieltä löytyvä, hieman elämää nähnyt lipasto tai värikäs lasimaljakko tuo tilaan kaivattua särmää. Vanha esine kantaa mukanaan tarinaa, toisin kuin tehdaslinjalta tullut lastulevyhirvitys, jonka ainoa tarina on monimutkainen kasausohje.

Tekstiileillä koristellaan ne seinät, joihin ei saa muuten koskea

Kalustetun asunnon suurin haaste on usein se, ettei suuriin pintoihin saa koskea. Seinät on maalattava, jos vuokranantaja sallii, mutta harva viitsii nähdä vaivaa. Tässä kohtaa peliin astuvat tekstiilit, nuo sisustamisen hiljaiset sankarit. Ruma sohva katoaa kauniin viltin tai vaikkapa vanhan kunnon ryijyn alle, ja kolkko lattia peittyy kerroksellisilla matoilla. Verhot eivät ole vain näkösuoja naapureiden uteliailta katseilta, vaan tapa kehystää maisema uudelleen. Pienellä rahalla hankitut tyynynpäälliset voivat muuttaa koko huoneen ilmeen, eikä kukaan enää huomaa, että alla oleva nojatuoli on peräisin 90-luvun toimistotyhjennysmyynnistä.

Valaistus on toinen, usein unohdettu tunnelman luoja. Vuokra-asunnoissa roikkuu usein katossa se yksi kirkas plafondi, joka valaisee armottomasti jokaisen pölyhiukkasen ja tekee asukkaasta kalpean haamun. Kun tilaan tuo useampia pieniä valonlähteitä kuten pöytälamppuja, jalkavalaisimia tai vaikka kirpputorilta pelastetun retrovalaisimen, tilan luonne muuttuu välittömästi. Yhtäkkiä se sama nuhjuinen yksiö tuntuukin intiimiltä pesältä. Tunnelma ei maksa mitään, se vaatii vain oikeanlaisen hehkulampun.